
|
|
Trio Taika on vuonna 2005 perustettu helsinkiläinen tulishowryhmä. Perustettaessa ryhmän nimi oli Taikatulet, josta tuli sittemmin Trio Taika. Ryhmän perustajajäsenet ovat tulitaiteen ammattilaiset Jutta Aalto, Janika Hämäläinen ja Laura Koskinen. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä myös
sirkusammatilaisen Kamil Derlegan, tulitaikuri Teemu Myllykankaan sekä tulitanssija Heli Rankin kanssa.
Trio Taian jäsenet ovat harrastaneet tulitaidetta yli 10 vuotta ja opiskelleet sitä itsenäisesti sekä vuosittaisissa jongleerauskonfresseissa European Juggling Convetion:ssa. Tulitaide on jonglöörauksen ja esinemanipulaation muoto, johon voidaan luovasti yhdistellä jonglöörausta, teatteria ja tanssia. Ryhmämme on tunnettu näyttävistä ryhmäkoreografioista.
Trio Taika käyttää tuliesityksissään välineinä muun muassa tulipoita, tuliviuhkoja, tulikeppejä, tulihulavanteita ja kipinävälineitä.
Vuonna 2006 ryhmä esiintyi Sirkus Finlandian 30v. -juhlakiertueella, johon kuului noin 130 esiintymispaikkaa ja 250 näytöstä. Esityksen näki noin 200 000 katsojaa.
Trio Taika on esiintynyt Suomessa ja ulkomailla yhteensä yli 600 kertaa. (v. 2011)
|